Picture

s. 8.5.2006

omistaja: Henna Paananen, Keitele

kasvattaja: Hanna Jaakkonen, Jyväskylä

isä: TK1 BH 1xSERT Pinserella's Cedric

emä: FINMVA FinnSg Kivilompolon Hermina

silmät: 0/0

polvet: 2/0

näyttelysaavutukset: 1 x PN3, 2 x PN4, 2 x SERT

Muhku KoiraNetissä


Olen lapsesta asti haaveillut omasta koirasta. Kotona on aina ollut suomenajokoiria, mutta kaikenrotuisista otuksista on tullut haaveiltua. Kääpiöpinserikärpänen puraisi, kun kävin Jyväskylässä koiranäyttelyssä katsomassa kaverini Hannan koiraa, Miinaa, ja siitähän se ajatus sitten lähti. Kesällä 2006 otin Miinan M-pentueesta pienen mustuaisen, ensimmäisen ihan oikeasti oman koiran. Muhku oli nuorempana melkoisen rasavilli kaveri, mutta iän myötä meno on hieman jo rauhoittunut. Virtaa ja tempperamenttia kuitenkin riittää, ja se on hyvä :) Muhku on hellyydenkipeä, viihtyy peiton alla vähän turhankin hyvin ja syö kaiken mitä eteen sattuu. Lapset ja vesisade eivät kuulu lempparikategoriaan. Näyttelyissä olen käynyt Muhkun kanssa silloin tällöin. Pentuja Muhkulla ei valitettavasti teetetä polven takia.